Geenitutkimuksesta PDF Tulosta Sähköposti
Hyvä Estrelanvuoristokoiran omistaja,

Koirien perimää tutkiva ohjelma on käynnistynyt syksyllä 2006. Tutkimus ryhmää johtaa dosentti, akatemiatutkija Hannes Lohi. Tarkoituksena on kerätä verinäytteitä ja saada aikaan mahdollisimman laaja DNA-pankki joka mahdollistaa erilaisten perinnöllisten sairauksien, luonteen ja muiden ominaisuuksien tutkimista samasta rodusta samalla kertaa.

Estrelanvuoristokoirat ovat nyt myös mukana tässä tutkimuksessa. Antamalla verinäytteen koirastasi olet tehnyt hienon teon rotumme hyväksi!

Käytännössä koirasta otetaan 3-5ml verta/koira. Putkeen merkitään koiran rekisterinumero, nimi ja rotu. Putkilot lähetetään heti näytteenoton jälkeen Helsingin yliopistoon. Omistajan tulee täyttää näytteen mukaan myös kaavake johon kirjataan omistajan tietojen lisäksi tiedot koirasta ja sen mahdollisista sairauksista, käytös häiriöistä yms.

Kaavake löytyy täältä. Toivomme avoimmuutta ja huolellisuutta kaavakkeen täytössä.

Näytteitä otetaan mm. eläinlääkäreillä, näyttelyissä ja eri tahojen järjestämissä joukkonäytteenotto tilaisuuksissa eri puolilla Suomea. Näytteen ottaja voi olla eläinlääkäri tai asiaan opastuksen saanut henkilö.

Yhdistyksessämme näytteenottajana toimii Laura Muhonen. Hän ottaa näytteitä mahdollisuuksien mukaan yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa. Lauraan kannattaa tällöin olla etukäteen yhteydessä, jotta tiedetään varata oikea määrä näytteenotto materiaalia mukaan. Myös kaavake olisi toivottavaa  täyttää etukäteen ja ottaa mukaan. Näytteenotto on jäsenille ilmainen silloin kun tutkimustuloksen saa julkaista.

Laura Muhonen: p.0400-401867

Lisätietoa asiasta löytyy: www.koirangeenit.fi
Lähdethän mukaan tärkeän asian puolesta. On hienoa jos haluat olla mukana edistämässä koirasi terveyttä!
Viimeksi päivitetty 17.02.2010 17:34