Estrelanvuoristokoira kuuluu Iberian niemimaan ikivanhoihin laumaa vartioiviin paimenkoiriin. Se on isokokoinen, epäluuloisesti vieraita kohtaan suhtautuva laumanvartijarotuihin kuuluva koira. Estrelan suosio ei ole koskaan ollut kovin korkealla, johtuen sen ominaisuuksista, joiden vuoksi se ei usein sovellu kerrostaloon tai taajama-alueelle asumaan. Näitä ominaisuuksia ovat haukkumisena ilmenevä vartiointi sekä epäluuloisuus, jonka vuoksi se ei yksin ollessaan ole vieraiden ihmisten käsiteltävissä. Omistajan läsnä ollessa sen tulee kuitenkin olla vieraidenkin käsiteltävissä. Parhaiten estrela soveltuu maaseudulle, ympäristöön missä se saa parhaiten toteuttaa laji- ja rotutyypillistä käytöstään.
Suomessa estrelanvuoristokoirien kasvatustyötä ohjaa tavoitteellinen jalostusohjelma, jonka painopiste on rodun terveyden, luonteen ja ulkomuodon tasapainoisessa kehittämisessä. Rodulle laadittu PEVISA- ohjelma ja JTO muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka avulla pyritään turvaamaan rodun pitkäaikainen hyvinvointi ja kehittyminen. Tulevaisuudessa jalostustyön yhtenä tavoitteena, on ylläpitää ja vahvistaa rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta laumanvartijana. Tavoitteena on säilyttää estrelalle ominainen itsenäinen luonne, samalla kun pyritään hillitsemään liiallista varautuneisuutta.
Terveyden osalta ohjelmassa painotetaan pitkäikäisyyttä ja perinnöllisten sairauksien, kuten lonkka- ja kyynärnivelvikojen, seuraamista ja ehkäisyä. Jalostuskoirilla pyritään käyttämään laajoja terveystutkimuksia ja hyödyntämään Kennelliiton terveystietokantoja, sekä muita mahdollisia lähteitä, rodun hyvinvoinnin tukemiseksi. Geneettisen monimuotoisuuden lisääminen ja ylläpitäminen on välttämätöntä tulevaisuuden sukupolvien terveyttä ajatellen. Rodun koiria ja sukulinjoja on käytettävä jalostukseen mahdollisimman laajasti.
Ulkomuodossa korostetaan rodun alkuperäistä, mittasuhteiltaan sopusuhtaista olemusta. Ei myöskään tule unohtaa rodulle tyypillistä omaleimaisuutta esimerkiksi pään linjojen, korvien ja hännän suhteen. Tavoitteena on säilyttää luonnollinen, liioittelematon tyyppi, joka tukee koiran toimintakykyä sen alkuperäisessä tehtävässään.
Yhteistyö kasvattajien, harrastajien ja rotuyhdistyksen välillä nähdään ensiarvoisen tärkeänä. Suomessa rodun kasvattajat ovat tehneet viimeisten vuosien aikana tiivistä ja rakentavaa yhteistyötä, mikä on ollut tärkeää rodun säilymiselle ja kehittymiselle. Lähivuosina myös tuontikoirien merkitys on kasvanut, ja niiden avulla on onnistuttu laajentamaan geenipohjaa ja tuomaan arvokasta vaihtelua kotimaiseen kasvatustyöhön. Rodun pieni populaatio asettaa kasvatustyöhön edelleen suuria haasteita ja tarkkuutta jalostustuskoirien valinnassa.
Tuontikoirien määrä vuosina 2015-2024 on ollut 24 kpl. Tuontikoirien määrä on laskenut. Tuontikoiria on tuotu Portugalista. Kaikkia tuontikoiria ei ole rekisteröity Suomen Kennelliiton rekisteriin.Pääsääntöisesti estreloita tuodaan Suomeen eniten rodun alkuperämaasta Portugalista.
Tuonneista on päätynyt jalostuskäyttöön alle puolet, edellisen 10 vuoden aikana. ( 5 narttua ja 5 urosta). (Taulukko 3.) Syynä tähän ovat erilaiset terveydelliset ongelmat, esim lonkkadysplasia. Tuontikoiria on jäänyt käyttämättä jalostukseen terveydellisten ongelmien ja sairauksien vuoksi. Lisäksi rekisteröintien lasku Suomessa saa ihmisiä hankkimaan koiransa ulkomailta, ja koiria ei ole tällöin ajateltu lähtökohtaisesti jalostuskäyttöön.
Ulkomailta saatujen lukujen pohjalta tarkastellaan estrelanvuoristokoiran rekisteröintejä maailmalla, voidaan todeta sen olevan maailmanlaajuisesti harvalukuinen rotu kotimaataan Portugalia lukuun ottamatta.
Kuten Suomen Kennelliitto, myöskään Estrelanvuoristokoirat ry ei suosittele pentueen viiden sukupolven mukaan lasketun sukusiitosprosentin ylittävän 6,25 % (JTO 2010–2014), mikä on verrattavissa serkusparitukseen. Kun pentueiden sukusiitosprosentin laskennassa käytetään Koiranetjalostustietojärjestelmää, on muistettava pitää mielessä, että sen antama prosenttiluku yhdistelmälle on parhaimmillaankin vain hyvin viitteellinen ja suuntaa antava.
Jalostustietojärjestelmän antama sukusiitosprosentti on aliarvio todellisuuteen nähden, sillä jalostustietojärjestelmä käyttää sukusiitosprosentin laskemisessa vaihtelevaa määrää sukupolvia eri koirien kohdalla, laskentaan käytetyistä sukutauluista puuttuu usein moniakin yksilöitä ja sama koira voi olla mukana sukutaulussa useammalla eri rekisteritunnuksella, jolloin järjestelmä tulkitsee sen aina eri yksilöksi. On kuitenkin erittäin tärkeätä seurata sukusiitosprosentin kehittymissuuntaa, jotta pystytään seuraamaan mihin suuntaan rodun jalostuspohjan laajuus ja mahdolliset sairausriskit sekä lisääntymisongelmiin liittyvät riskit ovat menossa.
Viimeisen 10 vuoden aikana sukusiitosprosentin keskiarvo on 1,99%. Suomalaisten estrelanvuoristokoirien keskimääräinen sukusiitosprosentti ollut ennen vuotta 2007 hälyttävän korkealla. Vasta vuodesta 2007 eteenpäin yhdistelmien keskimääräinen sukusiitosprosentti on saatu pysymään alle suositellun 6,25 %. Alimmillaan se on ollut 0,00% vuonna 2024. Kyseisenä vuonna Suomeen rekisteröitiin yhteensä 10 estrelanvuoristokoiraa. Jalostuspohja on rodussa todella kapea. Osa koirista on toisilleen kaukaista sukua. Viime vuosina on pystytty välttämään lähisukulaisten käyttämistä jalostuksessa.
Mikäli rodun sukusiitosaste pääsee liian korkeaksi, sillä on yleensä merkittäviä haittavaikutuksia niin koko rodulle, kuin sen yksilöillekin. Erilaiset perinnölliset sairaudet pääsevät paremmin esiin, mitä yhdenmukaisemmaksi (= homogeenisemmaksi) rodun geenipohja käy. Tällöin on tietysti huomattavasti todennäköisempää, että erilaisia sairauksia (varsinkin immunologisia kuten allergioita) sairastavien ja siten jalostuskäytön ulkopuolelle jäävien yksilöiden määrä rodussa kasvaa. Tästä taas aiheutuu se, että kun aina vain pienempi kanta on terveytensä puolesta käytettävissä jalostukseen, alkaa rodun geenipooli köyhtyä entisestään huomattavalla nopeudella.
Sukusiitoksessa pentueen vanhempina käytettävät koirat ovat keskenään sukua. Sukusiitoksena pidetään serkusten tai läheisempien sukulaisten yhdistämistä. Sukusiitos kasvattaa riskiä perinnöllisten sairauksien esilletuloon. Sukusiitosaste tai -prosentti on todennäköisyys sille, että satunnaisesti valittu geenipari sisältää geenistä kaksi samaa alleelia (versiota), jotka ovat molemmat peräisin samalta esivanhemmalta. Saman esivanhemman tietty alleeli on siis tullut koiralle sekä isän että emän kautta. Tällainen geenipari on homotsygoottinen ja identtinen. Ilman sukusiitosta suurin osa yksilöiden geenipareista on heterotsygoottisia, jolloin haitalliset, usein resessiiviset alleelit pysyvät vallitsevan, normaalin alleelin peittäminä.
Sukusiitos vähentää heterotsygoottisia geenipareja Koiran sukusiitosaste on puolet sen vanhempien välisestä sukulaisuussuhteesta. Isä-tytär-parituksessa jälkeläisten sukusiitosaste on 25 %, puolisisarparituksessa 12,5 % ja serkusparituksessa 6,25 %. Sukusiitos vähentää heterotsygoottisten geeniparien osuutta jokaisessa sukupolvessa sukusiitosasteen verran, joten esimerkiksi puolisisarparituksessa jälkeläisten heterotsygotia vähenee 12,5 %. Myös todennäköisyys haitallisten resessiivisten ongelmien esiintuloon on puolisisarparituksessa 12,5 %. Sukusiitos ei periydy. Jos koiran vanhemmat eivät ole keskenään sukua, pentujen sukusiitosaste on nolla. Sukusiitosaste riippuu laskennassa mukana olevien sukupolvien määrästä. Vain sellaisten yhdistelmien sukusiitosasteita, jotka ovat lasketut saman taustatiedon perusteella, voi vertailla keskenään. (Suomen Kennelliitto, Sukusiitos)
Estrelanvuoristokoira on maailman laajuisesti pienilukuinen rotu. Suomen kanta on lähtenyt liikkeelle kourallisesta koiria ja vuosia muissa maissa jatkunut voimakkaasti käytetty matadorijalostus ja suuren sukusiitosprosentin omaavat yhdistelmät ovat köyhdyttäneet suomalaisen estrelakannan jalostuspohjaa. Toisaalta on muistettava, että erilaisia sukulinjoja on ollut erittäin vähän käytettävissä, varsinkin rodun alkuvuosina.
Rodun rekisteröintimääristä eri maissa ei ole kattavaa tietoa saatavilla. Suurimmat populaatiot ovat Portugalissa.
Ulkomaista yhteistyötä lisäämällä, Suomeen on saatavissa uutta geenimateriaalia esimerkiksi rodun kotimaassa Portugalissa rotuun otetuista estrelanvuoristokoirista. Monien maiden kohdalla ulkomaiset koirarekisterit ovat varsin epätarkkoja, ne eivät tarjoa järjestelmällistä tietoa populaatiosta tai jalostuskoirista.
Rodun ulkomaalaisia yksilöitä löytyy mm. seuraavista maista:
Portugali: Portugaliin on vuosien (1999–2012) aikana rekisteröity 9552 pitkäkarvaista ja 813 lyhytkarvaista yksilöä. Vuosina (2017-2024) Portugalin Kennelliiton viralliseen (LOP) rekisteriin on rekisteröity 2903 kpl estrelanvuoristokoiraa. Keskimäärin rekisteröintejä on 360 koiraa vuodessa. Lisäksi LOP- rekisterin ulkopuolisia yksilöitä (RI) rekisteröidään muutamia kymmeniä vuosittain. (Clube Português de Canicultura).
Ruotsi: Rekisteröity yhteensä 25 koiraa (2015-2024), joista tuonteja rekisteröity 13 kpl (SKK.SE).
Myös Saksasta, Englannista, Tsekeistä, Irlannista, Australiasta ja USA:sta löytyy rodun edustajia.
Suomessa estrelanvuoristokoirien kasvatustyötä ohjaa tavoitteellinen jalostusohjelma, jonka painopiste on rodun terveyden, luonteen ja ulkomuodon tasapainoisessa kehittämisessä. Rodulle laadittu PEVISA- ohjelma ja JTO muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka avulla pyritään turvaamaan rodun pitkäaikainen hyvinvointi ja kehittyminen. Tulevaisuudessa jalostustyön yhtenä tavoitteena, on ylläpitää ja vahvistaa rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta laumanvartijana. Tavoitteena on säilyttää estrelalle ominainen itsenäinen luonne, samalla kun pyritään hillitsemään liiallista varautuneisuutta.
Terveyden osalta ohjelmassa painotetaan pitkäikäisyyttä ja perinnöllisten sairauksien, kuten lonkka- ja kyynärnivelvikojen, seuraamista ja ehkäisyä. Jalostuskoirilla pyritään käyttämään laajoja terveystutkimuksia ja hyödyntämään Kennelliiton terveystietokantoja, sekä muita mahdollisia lähteitä, rodun hyvinvoinnin tukemiseksi. Geneettisen monimuotoisuuden lisääminen ja ylläpitäminen on välttämätöntä tulevaisuuden sukupolvien terveyttä ajatellen. Rodun koiria ja sukulinjoja on käytettävä jalostukseen mahdollisimman laajasti.
Ulkomuodossa korostetaan rodun alkuperäistä, mittasuhteiltaan sopusuhtaista olemusta. Ei myöskään tule unohtaa rodulle tyypillistä omaleimaisuutta esimerkiksi pään linjojen, korvien ja hännän suhteen. Tavoitteena on säilyttää luonnollinen, liioittelematon tyyppi, joka tukee koiran toimintakykyä sen alkuperäisessä tehtävässään.
Yhteistyö kasvattajien, harrastajien ja rotuyhdistyksen välillä nähdään ensiarvoisen tärkeänä. Suomessa rodun kasvattajat ovat tehneet viimeisten vuosien aikana tiivistä ja rakentavaa yhteistyötä, mikä on ollut tärkeää rodun säilymiselle ja kehittymiselle. Lähivuosina myös tuontikoirien merkitys on kasvanut, ja niiden avulla on onnistuttu laajentamaan geenipohjaa ja tuomaan arvokasta vaihtelua kotimaiseen kasvatustyöhön. Rodun pieni populaatio asettaa kasvatustyöhön edelleen suuria haasteita ja tarkkuutta jalostustuskoirien valinnassa.
Tuontikoirien määrä vuosina 2015-2024 on ollut 24 kpl. Tuontikoirien määrä on laskenut. Tuontikoiria on tuotu Portugalista. Kaikkia tuontikoiria ei ole rekisteröity Suomen Kennelliiton rekisteriin.Pääsääntöisesti estreloita tuodaan Suomeen eniten rodun alkuperämaasta Portugalista.
Tuonneista on päätynyt jalostuskäyttöön alle puolet, edellisen 10 vuoden aikana. ( 5 narttua ja 5 urosta). (Taulukko 3.) Syynä tähän ovat erilaiset terveydelliset ongelmat, esim lonkkadysplasia. Tuontikoiria on jäänyt käyttämättä jalostukseen terveydellisten ongelmien ja sairauksien vuoksi. Lisäksi rekisteröintien lasku Suomessa saa ihmisiä hankkimaan koiransa ulkomailta, ja koiria ei ole tällöin ajateltu lähtökohtaisesti jalostuskäyttöön.
Ulkomailta saatujen lukujen pohjalta tarkastellaan estrelanvuoristokoiran rekisteröintejä maailmalla, voidaan todeta sen olevan maailmanlaajuisesti harvalukuinen rotu kotimaataan Portugalia lukuun ottamatta.
Kuten Suomen Kennelliitto, myöskään Estrelanvuoristokoirat ry ei suosittele pentueen viiden sukupolven mukaan lasketun sukusiitosprosentin ylittävän 6,25 % (JTO 2010–2014), mikä on verrattavissa serkusparitukseen. Kun pentueiden sukusiitosprosentin laskennassa käytetään Koiranetjalostustietojärjestelmää, on muistettava pitää mielessä, että sen antama prosenttiluku yhdistelmälle on parhaimmillaankin vain hyvin viitteellinen ja suuntaa antava.
Jalostustietojärjestelmän antama sukusiitosprosentti on aliarvio todellisuuteen nähden, sillä jalostustietojärjestelmä käyttää sukusiitosprosentin laskemisessa vaihtelevaa määrää sukupolvia eri koirien kohdalla, laskentaan käytetyistä sukutauluista puuttuu usein moniakin yksilöitä ja sama koira voi olla mukana sukutaulussa useammalla eri rekisteritunnuksella, jolloin järjestelmä tulkitsee sen aina eri yksilöksi. On kuitenkin erittäin tärkeätä seurata sukusiitosprosentin kehittymissuuntaa, jotta pystytään seuraamaan mihin suuntaan rodun jalostuspohjan laajuus ja mahdolliset sairausriskit sekä lisääntymisongelmiin liittyvät riskit ovat menossa.
Viimeisen 10 vuoden aikana sukusiitosprosentin keskiarvo on 1,99%. Suomalaisten estrelanvuoristokoirien keskimääräinen sukusiitosprosentti ollut ennen vuotta 2007 hälyttävän korkealla. Vasta vuodesta 2007 eteenpäin yhdistelmien keskimääräinen sukusiitosprosentti on saatu pysymään alle suositellun 6,25 %. Alimmillaan se on ollut 0,00% vuonna 2024. Kyseisenä vuonna Suomeen rekisteröitiin yhteensä 10 estrelanvuoristokoiraa. Jalostuspohja on rodussa todella kapea. Osa koirista on toisilleen kaukaista sukua. Viime vuosina on pystytty välttämään lähisukulaisten käyttämistä jalostuksessa.
Mikäli rodun sukusiitosaste pääsee liian korkeaksi, sillä on yleensä merkittäviä haittavaikutuksia niin koko rodulle, kuin sen yksilöillekin. Erilaiset perinnölliset sairaudet pääsevät paremmin esiin, mitä yhdenmukaisemmaksi (= homogeenisemmaksi) rodun geenipohja käy. Tällöin on tietysti huomattavasti todennäköisempää, että erilaisia sairauksia (varsinkin immunologisia kuten allergioita) sairastavien ja siten jalostuskäytön ulkopuolelle jäävien yksilöiden määrä rodussa kasvaa. Tästä taas aiheutuu se, että kun aina vain pienempi kanta on terveytensä puolesta käytettävissä jalostukseen, alkaa rodun geenipooli köyhtyä entisestään huomattavalla nopeudella.
Sukusiitoksessa pentueen vanhempina käytettävät koirat ovat keskenään sukua. Sukusiitoksena pidetään serkusten tai läheisempien sukulaisten yhdistämistä. Sukusiitos kasvattaa riskiä perinnöllisten sairauksien esilletuloon. Sukusiitosaste tai -prosentti on todennäköisyys sille, että satunnaisesti valittu geenipari sisältää geenistä kaksi samaa alleelia (versiota), jotka ovat molemmat peräisin samalta esivanhemmalta. Saman esivanhemman tietty alleeli on siis tullut koiralle sekä isän että emän kautta. Tällainen geenipari on homotsygoottinen ja identtinen. Ilman sukusiitosta suurin osa yksilöiden geenipareista on heterotsygoottisia, jolloin haitalliset, usein resessiiviset alleelit pysyvät vallitsevan, normaalin alleelin peittäminä.
Sukusiitos vähentää heterotsygoottisia geenipareja Koiran sukusiitosaste on puolet sen vanhempien välisestä sukulaisuussuhteesta. Isä-tytär-parituksessa jälkeläisten sukusiitosaste on 25 %, puolisisarparituksessa 12,5 % ja serkusparituksessa 6,25 %. Sukusiitos vähentää heterotsygoottisten geeniparien osuutta jokaisessa sukupolvessa sukusiitosasteen verran, joten esimerkiksi puolisisarparituksessa jälkeläisten heterotsygotia vähenee 12,5 %. Myös todennäköisyys haitallisten resessiivisten ongelmien esiintuloon on puolisisarparituksessa 12,5 %. Sukusiitos ei periydy. Jos koiran vanhemmat eivät ole keskenään sukua, pentujen sukusiitosaste on nolla. Sukusiitosaste riippuu laskennassa mukana olevien sukupolvien määrästä. Vain sellaisten yhdistelmien sukusiitosasteita, jotka ovat lasketut saman taustatiedon perusteella, voi vertailla keskenään. (Suomen Kennelliitto, Sukusiitos)
Estrelanvuoristokoira on maailman laajuisesti pienilukuinen rotu. Suomen kanta on lähtenyt liikkeelle kourallisesta koiria ja vuosia muissa maissa jatkunut voimakkaasti käytetty matadorijalostus ja suuren sukusiitosprosentin omaavat yhdistelmät ovat köyhdyttäneet suomalaisen estrelakannan jalostuspohjaa. Toisaalta on muistettava, että erilaisia sukulinjoja on ollut erittäin vähän käytettävissä, varsinkin rodun alkuvuosina.
Rodun rekisteröintimääristä eri maissa ei ole kattavaa tietoa saatavilla. Suurimmat populaatiot ovat Portugalissa.
Ulkomaista yhteistyötä lisäämällä, Suomeen on saatavissa uutta geenimateriaalia esimerkiksi rodun kotimaassa Portugalissa rotuun otetuista estrelanvuoristokoirista. Monien maiden kohdalla ulkomaiset koirarekisterit ovat varsin epätarkkoja, ne eivät tarjoa järjestelmällistä tietoa populaatiosta tai jalostuskoirista.
Rodun ulkomaalaisia yksilöitä löytyy mm. seuraavista maista:
Portugali: Portugaliin on vuosien (1999–2012) aikana rekisteröity 9552 pitkäkarvaista ja 813 lyhytkarvaista yksilöä. Vuosina (2017-2024) Portugalin Kennelliiton viralliseen (LOP) rekisteriin on rekisteröity 2903 kpl estrelanvuoristokoiraa. Keskimäärin rekisteröintejä on 360 koiraa vuodessa. Lisäksi LOP- rekisterin ulkopuolisia yksilöitä (RI) rekisteröidään muutamia kymmeniä vuosittain. (Clube Português de Canicultura).
Ruotsi: Rekisteröity yhteensä 25 koiraa (2015-2024), joista tuonteja rekisteröity 13 kpl (SKK.SE).
Myös Saksasta, Englannista, Tsekeistä, Irlannista, Australiasta ja USA:sta löytyy rodun edustajia.